Olla aidosti oma itsensä - se on monelle tärkeä elämää ohjaava tavoite. Oman minän ainutlaatuisuus ja sen ilmaiseminen ovat ainakin länsimaisessa individualistisessa kulttuurissa tärkeä osa ihmiskuvaa ja hyvän elämän peruspilari. Se, että pystyy toimimaan maailmassa aidosti ja avoimesti omana itsenään, on merkki psyykkisestä hyvinvoinnista ja edellytys tasapainoiselle kehitykselle.

Moneen tilanteeseen sopiva kehotus "Ole vain oma itsesi!" on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Suurin osa meistä kokee esimerkiksi enemmän tai vähemmän huolta tai jopa pelkoa siitä, mitä muut meistä ajattelevat. Moni tuntee joutuvansa tarkkailemaan ja säätelemään käyttäytymistään, sanomisiaan ja olemistaan, jotta tulisi muiden hyväksymäksi. Yksilön käyttäytymisen säätelyyn vaikuttavat myös monet muut ulkoiset tekijät, kuten erilaiset tavat ja lait eri yhteisöissä ja yhteiskunnissa. Sosiaaliset pelot ja ympäristön normit asettavat haasteita ja rajoja yksilön ilmaisunvapaudelle, ja omana itsenään oleminen voi tuntua monissa tilanteissa hyvinkin haastavalta.

Suurimmat haasteet löytyvät kuitenkin hieman syvemmältä. Alunperin ulkoiset käyttäytymistä säätelevät ympäristötekijät, kuten vaikkapa vanhempien odotukset tai erilaiset vaikeat kokemukset, saattavat sisäistyä niin, että vaikka ympäristö muuttuisi, yksilön kokemus ympäristöstä ja itsestään säilyy vääristyneiden uskomusten värittämänä. Moni meistä ei ole edes tietoinen oman mielen sisäisistä rajoitteista, jotka estävät omana itsenään olemisen omasta itsestä käsin kuin soluttautuneet agentit. Pahimmassa tapauksessa tällaiset sisäiset vääristymät peittävät aidon minän alleen niin, ettei ihminen edes tiedä, kuka oikeastaan on kaikkien traumojen ja defenssien alla. On siis mahdollista, että ihminen kokee olevansa oma itsensä, vaikka tosiasiassa hänen toimintansa ei heijasta todellista, aitoa minää millään tavalla.

Oprahin life coach Martha Beck jakaa Untangle-podcastin huhtikuisessa jaksossa hauskan ja yksinkertaisen esimerkin, jonka avulla ajatus sisäisistä, tiedostamattomista vääristymistä havainnollistuu erittäin hyvin. Beck kertoo, että hänellä on ollut tapana käydä luentoyleisön kanssa seuraavanlainen keskustelu:

Beck: "Istutteko mukavasti?"

Yleisö: "Kyllä."

Beck: "Oletteko ihan varmoja, että istutte mukavasti?"

Yleisö: "Kyllä, istumme oikein mukavasti!"

Beck: "Istuisitteko samassa asennossa, jos olisitte yksin kotona?"

Yleisö: "Emme."

Beck: "Miksi ette?"

Beckin mukaan yleisöllä menee aina jonkin aikaa ymmärtää, että he eivät istuisi kotonaan juuri samassa asennossa kuin luentosalissa, koska heidän asentonsa ei ole kovin mukava. Yleisö ei siis todellisuudessa istu mukavasti. Siitä huolimatta heidän mielensä tuottaa kokemuksen mukavuudesta, eikä heillä ole mitään ongelmaa vastata Beckin kysymykseen tämän mielen tuottaman "valheen" pohjalta.

Onko sillä mitään väliä, olemmeko aivan varmoja istuma-asentomme todellisesta mukavuudesta? Ehkä ei. Laajemmassa mittakaavassa oman mielen tuottamat valheet voivat kuitenkin olla tuhoisia. Ihmisen käyttäytyminen, ajatukset ja tunteet ovat tiiviissä, vastavuoroisessa yhteydessä toisiinsa. Jos mielen tuottamat tunteet ja ajatukset eivät kuvasta todellista minää, käyttäytyminenkin seuraa kaavaa ja etäännyttää mieltä entisestään omasta aidosta kokemuksesta. Vähitellen ihminen tulee omaksuneeksi toiminta- ja ajattelutapoja, jotka vaikuttavat aidoilta ja omilta mutta eivät oikeasti ole sitä. Hän ei tee asioita elämässään aidosti omasta itsestään käsin vaan toteuttaa huomaamattaan jonkun muun agendaa.

Klassinen esimerkki on ajatus lapsista, joiden harrastukset tai ammatinvalinta pohjautuvat lähinnä vanhempien unelmille. Esimerkiksi vastavalmistunut lääkäri tai juristi saattaa huomata, ettei ollutkaan koskaan oikeasti itse kiinnostunut lääketieteestä tai laista. Ehkä hän ajatteli hakuhetkellä toimivansa oman kiinnostuksen kautta, mutta todellisuudessa valitsi alansa huomaamattaan vanhempien toiveiden, sisarusten esimerkin tai opinto-ohjaajan mielipiteiden ohjaamana. Usein tällaisissa tilanteissa vasta vuosien kamppailu pahan olon kanssa herättää huomaamaan, etteivät valinnat olleetkaan oikeasti omia ja kestäviä.

Martha Beck kertoo podcast-jaksossa oman tarinansa mielen tuottamien valheiden kohtaamisesta. Suorittaessaan väitöskirjatutkimustaan Harvardin yliopistossa Beck sai lapsen ja muutti takaisin mormoniperheensä luo Utahiin, koska ajatteli, että perhe ja sukulaiset auttaisivat häntä lapsen hoidossa ja kasvatuksessa. Beck alkoi kuitenkin voida huonosti: hän oli väsynyt ja onneton, kärsi unettomuudesta ja toistuvista sairauksista. Hän koki olevansa jumissa mormonikulttuurin ja akateemisen uransa välillä.

Epätoivoinen Beck keksi kokeilla, pitääkö sanonta "The truth will set you free" paikkansa, ja päätti olla täysin rehellinen seuraavan vuoden ajan sekä sanoillaan että teoillaan. Hän kiinnitti huomiota kaikkiin tilanteisiin, joissa jokin ei tuntunut oikealta. Kokeilun seurauksena Beck luopui työstään ja uskonnostaan ja hänelle selvisi, että hän on homo. Beck menetti akateemisen uransa, avioliittonsa ja yhteyden perheeseensä, sukulaisiinsa ja ystäviinsä Utahissa.

Nykyään Beck kutsuu tätä menetelmää valehtelemattomuuden vuodeksi (A year of no lying), ja menetelmästä on tullut kuuluisa Beckin seuraajien keskuudessa. Beck ei kuitenkaan suosittele näin radikaalia lähestymistapaa, sillä äkillisen muutoksen seuraukset Beckin elämänrakenteessa olivat järkyttäviä ja mullistavia. Beck suri menetyksiään syvästi. Samaan aikaan hänellä oli kuitenkin syvällä sisimmässään tunne siitä, että hän oli tehnyt oikeita ratkaisuja. Vaikka Beckin ympärillä tapahtui vaikeita asioita, jotka kuormittivat häntä ja olivat raskaita käsitellä, hänen kehonsa alkoi parantua. Vaikka hänen ympäriltään mureni käytännössä kaikki, mikä liittyi hänen aikaisempaan elämäänsä ja identiteettiinsä, hän sai elinvoimansa ja terveytensä takaisin hyväksyttyään ja kohdattuaan aidot tunteensa.

"Loss is painful. I grieved and grieved and grieved, and at the same time, at a bed-rock level, I was coming home."

Martha Beck

Omien tarpeiden ja toiveiden tukahduttaminen muiden miellyttämiseksi tai konfliktien välttämiseksi on tuttua monelle, ja sitäkin voidaan tarkastella mielen sisäisenä valheena. Moni meistä on oppinut, syystä tai toisesta, että on helpompaa pettää omat kuin muiden toiveet. Kun kollega pyytää auttamaan tehtävässä, on helpompaa siirtää omat suunnitelmat ja aikataulut sivuun kuin kieltäytyä auttamasta ja tuottaa toiselle pettymys. Kun kaveri tölväisee ikävän kommentin, on helpompaa niellä ja piilottaa oma mielipaha kuin nostaa vaikeat tunteet ja ristiriidat pöydälle.

Usein konfliktien välttelyn taustalla on uskomus siitä, että jos aiheuttaa muille negatiivisia tunteita, on jollain tavalla huono tai paha ihminen eikä tule hyväksytyksi tai arvostetuksi. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Kukaan ei voi olla kaikkea kaikille, auttaa aina kaikkia ja olla samaa mieltä kaikkien kanssa. Omien rajojen puolustaminen on äärimmäisen tärkeää psyykkisen hyvinvoinnin kannalta. Yksinkertaisesti sanottuna: jos konfliktia ei käsittele ulkoisesti tuomalla omat kokemuksensa ja tarpeensa toisen ihmisen eteen, ristiriita ei katoa vaan kääntyy sisäänpäin, omaan mieleen. Usein sisään piilotettu paha olo myös heijastuu ulospäin käyttäytymiseen tavalla tai toisella. Konflikti kytee tukahduttamisyrityksistä huolimatta sekä sisällä että ulkona myrkyttäen paitsi oman mielen myös ihmissuhteen.

Omien negatiivistenkin kokemusten ja tunteiden kommunikoiminen on siis äärimmäisen tärkeää sekä psyykkisen hyvinvoinnin että terveiden ihmissuhteiden kannalta. Ei kuitenkaan ole samantekevää, millä tavalla näitä asioita ilmaisee. Tosi-tv pursuaa hahmoja, jotka laukovat kaikki kriittiset ja negatiiviset mielipiteensä röyhkeästi päin muiden naamaa ja ihmettelevät jälkeenpäin, miksi muut pahoittivat mielensä. "I'm just being real, I have no filter!" toteaa esimerkiksi Netflixin Selling Sunset - Hollywoodin kiinteistönvälittäjät -sarjan Christine Quinn joka kerta, kun hänen kollegansa loukkaantuvat hänen viiltävistä kommenteistaan.

Ihmisen kokemusmaailma on lähtökohtaisesti itsekeskeinen: koemme omien aistiemme kautta ja tunnemme ja ajattelemme omissa aivoissamme. Omana itsenä olemisen riski onkin ajautuminen ylikorostuneeseen itsekeskeisyyteen: "Minä olen tällainen enkä muuksi muutu, ja muulla ei ole väliä." Tosi-tv:n lisäksi tällaisia tyyppejä löytyy kaikkialta yhteiskunnasta, mutta esimerkiksi politiikka, urheilu, bisnesmaailma ja sosiaalinen media suorastaan ruokkivat itsekeskeisyyttä: tärkeintä on, että menestyt ja näytät hyvältä, sillä ei ole niin väliä, miten törkeästi käytät muita hyväksesi päästäksesi huipulle. Tarkoittaako omana itsenään oleminen muiden ihmisten ja inhimillisen sosiaalisen vastuun heittämistä ulos ikkunasta?

Ihmisen ei tarvitse olla itsekeskeinen ollakseen oma itsensä. Voimme ymmärtää ja kunnioittaa paitsi omaamme, myös muiden ihmisten aitoa kokemusta. Voimme kuulla ja huomioida muiden ihmisten kokemuksia ja tunteita ja esittää omat kokemuksemme tavalla, joka kunnioittaa muita. Narsismiasiantuntija Dr. Ramani Durvasula toteaa loistavalla videollaan Authenticity without empathy, että aitous ilman empatiaa on käytännössä vain lupa olla ilkeä, kun taas oikea autenttisuus vaatii syvää ymmärrystä ja tietoisuutta omasta itsestä ja muista. Aitous ilman empatiaa näyttäytyy Christine Quinnin tapaisena "Minä nyt vain olen tällainen ja sanon asiat niin kuin ne ovat, ei ole minun ongelmani, jos muut loukkaantuvat" -kommunikaatiotyylinä. Empaattinen aitous voisi sen sijaan näyttää esimerkiksi tällaiselta: "Minä olen tällainen ja koen tämän asian näin, miten sinä koet sen? Miten voimme ymmärtää ja kunnioittaa toinen toisemme kokemuksia?"

Ilman empatiaa erehdymme helposti kuvittelemaan, että omat tunteemme ja ajatuksemme ovat kuin yleispäteviä totuuksia, jotka oikeuttavat meidät tiettyyn toimintaan tai mielipiteeseen. Todellinen aitous ei kuitenkaan tarkoita vain sitä, että tietää, mitä mieltä on jostakin ja sanoo sen suoraan. Todellisella aitoudella on paitsi omaan itseen myös muihin ihmisiin suuntautuva ulottuvuus. Todellinen aitous vaatii sen hahmottamista, että omat tunteet ja ajatukset eivät ole totuuksia, ja että muiden aidot tunteet ja ajatukset ovat yhtä arvokkaita ja yhtä tosia kuin omat. Aito ja empaattinen ihminen osaa nähdä ja peilata omia kokemuksiaan muiden ihmisten kautta ja säädellä käyttäytymistään tilanteisiin sopivalla tavalla. En usko, että esimerkiksi Christine Quinnin ajattelemattomia tölväyksiä voidaan edes kutsua oikeaksi aitoudeksi. Aito ihminen on inhimillinen. Sosiaalinen tietoisuus, huomaavaisuus ja empatia ovat inhimillisyyttä parhaimmillaan. On mahdollista olla aito, kertoa omista tunteistaan suoraan ja tuoda esille ongelmia olematta ilkeä.

"Truth that hurts is not the truth."

Dr. Ramani Durvasula

Alussa mainittu viaton neuvo "Ole vain oma itsesi" on siis todellisuudessa äärimmäisen monimutkainen ja haastava tehtävä. Todellisesta, syvästä aitoudesta kumpuava omana itsenään oleminen on jotain aivan muuta kuin jokaisen mieleen juolahtavan ajatuksen ilmoille möläyttäminen. Todellinen aitous vaatii valmiutta tutustua perinpohjaisesti oman mielen sisäisiin uskomuksiin ja työskennellä mielen tuottamien valheiden kyseenalaistamiseksi. Se vaatii halua asettua toisen ihmisen asemaan ja peilata omia totuuksia rehellisesti muiden kautta oman itsen lisäksi.

Ennen kaikkea todellinen aitous vaatii itseluottamusta ja rohkeutta. Sekä oman mielen syvyyksiin sukeltaminen että toisen ihmisen empaattinen kohtaaminen vaativat oman rajallisuuden ja erehtyväisyyden myöntämistä. Heikko itseluottamus johtaa usein siihen, että mieli turvautuu luomaan illuusion omasta ylivertaisuudesta: "Minä en voi erehtyä, joten olen varmasti hyvä tyyppi!" Tämä on keino suojella omaa haurasta minuutta lähemmältä tarkastelulta: jos on täysin varma siitä, että on aina oikeassa, ei ole mitään syytä tutkia omaa mieltä kriittisesti tai ottaa muiden palautetta vastaan. Vian täytyy aina olla jossain muualla kuin omassa itsessä. Jos sen sijaan pystyy hyväksymään oman ja muiden inhimillisyyden ja arvostamaan sekä itseään että muita epätäydellisyydestä huolimatta, on mahdollista asettaa myös oma toiminta ja oman mielen tuottamat valheet kyseenalaisiksi ja kuunnella ja huomioida sekä itseään että muita.

Todellinen aitous vaatii myös rohkeutta kohdata epävarmuutta ja muutoksia. Kun kyseenalaistamme oman mielemme tuottamia valheita, joudumme repimään auki vuosien aikana rakentuneita ajattelun ja tuntemisen kaavoja. Kun kerromme toiselle ihmiselle rehellisesti, miltä meistä tuntuu tai mitä tarvitsemme ja toivomme, asetamme itsemme haavoittuvaisina toisen ihmisen käsiin. Meillä ei ole mitään takeita siitä, miten toinen ihminen suhtautuu aitoihin tunteisiimme ja ajatuksiimme. Kykeneekö hän hyväksymään ne, kunnioittamaan niitä ja tekemään niille tilaa? Emme voi tietää, mitä mielen valheiden purkaminen aiheuttaa meissä ihmisinä tai miten paljon se mullistaa elämänrakennettamme.

Martha Beck menetti valehtelemattomuuden vuotensa aikana lähestulkoon kaiken ihmissuhteista työhön ja uskontoon. Läpi kaiken surun ja menetyksen hänen sisimmässään oli kuitenkin tunne siitä, että hän oli tulossa kotiin. Tämä johtuu siitä, että asiat, jotka hän menetti, olivat perustuneet hänen mielensä tuottamille valheille. Kun hän luopui niistä, hän pääsi vihdoin siirtymään hänelle oikeiden asioiden ja ihmisten pariin. Elämä, joka on linjassa omien arvojen kanssa, mahdollistaa kukoistamisen ja todellisen omana itsenään olemisen.

Samalla tavalla me kaikki voimme luottaa siihen, että jos vain uskallamme haastaa oman mielemme valheet ja alamme seurata oikeita tarpeitamme ja tunteitamme, pääsemme matkaamaan kohti eheämpää, aidompaa ja onnellisempaa elämää, vaikka joutuisimmekin luopumaan joistakin asioista, joihin olemme tottuneet. Martha Beck arvelee, ettei suurin osa ihmisistä ole tällä hetkellä niin kaukana omasta totuudestaan kuin hän itse oli aloittaessaan valehtelemattomuuden vuotensa. Oman mielen tuottamien valheiden haastaminen ei siis todennäköisesti johda minulla tai sinulla yhtä radikaaleihin muutoksiin kuin Beckin tapauksessa. Jokainen meistä voi kokeilla valehtelemattomuuden vuoden periaatetta niin pehmeästi ja vähitellen kuin tuntuu itselle sopivalta ja tarkkailla, mitä hyvää omien tunteiden kuunteleminen ja niiden perusteella toimiminen voi saada aikaan.

Ole siis vain oma itsesi!

Mutta muista, että matka omaan itseesi käy mielen valheiden kohtaamisen, empatian ja rohkeuden kautta.